Yhteistyökumppanit

Ludia tekee yhteistyötä usean menestyneen yhteisön ja joukkueen kanssa.

Me Digikumppani Ludialla olemme tiimi, jossa tuemme toinen toisiamme ja tähtäämme yhdessä onnistumisiin. Se tapahtuu asenteella, tahdolla ja joukkuepelaamisen periaatteilla. Siksi meille on tärkeää välittää menestyksestämme myös aina osa eteenpäin. Kaveria emme jätä ja tämä näkyy myös teoissamme. Tuemme esimerkiksi paikallisia urheilujoukkueita TPS:aa, Raision Loimua ja VG62:n Edaria. Olemme toimineet seurojen yhteistyökumppanina jo usean vuoden ajan ja yhteistyömme jatkuu vielä tulevaisuudessakin!
Mahtavaa, että meidän tukemme avulla niin monella nuorella on mahdollisuus tavoitella omaa menestystään! Urheilemalla aktiivisesti oppii tärkeitä yhteistyötaitoja, sinnikkyyttä sekä terveellisiä elämäntapoja, jotka kantavat läpi elämän. Näitä arvoja haluamme olla mukana tukemassa. Koemme, että myös yrityksillä on sosiaalinen vastuu ja siksi hyvän tekeminen on avainasemassa kaikessa, mitä Ludia tekee ja edustaa.